Kauneusilta ryhmille

Järjestä ystävät ja työkaverit viettämään ainutlaatuista päivää tai iltaa kauneuskeskuksessa!

Suunnitellaan yhdessä teille mieleinen tarjoilu sekä palvelut – tämän jälkeen me hoidamme lopun! Beauty Parkin kauneushoitolalta on helppo päästä kaikkien juhlintapaikkojen läheisyyteen Tampereella. Hemmotteluilta sopii erinomaisesti esim. pikkujouluihin sekä polttari-, synttäri-, ystävä- ja työporukoille. Lisäksi voitte illan aikana nauttia kuohuvaa sekä teemaan sopivaa pientä purtavaa. Toiveemme henkilömäärästä on vähintään kolme ja enintään noin kymmenen osallistujaa. Iltamat voimme järjestää toiveiden mukaan klo 8-23 välillä. Oman musiikin ja kuohuvien tuominen on toki hemmotteluillassa sallittua!

Hemmotteluhoitoja meillä on mahdollista tehdä myös pikaversioina, jolloin aikataulu helpommin hallittavissa. Annamme mielellämme lisätietoja ja tietoja erilaisista paketeista.Tiedustelut spostilla jonna@beautypark.fi

Tutustu hinnastoomme.


Kauneushoitolassamme haluamme mahdollisimman hyvin päästä palvelemaan asikkaitamme myös kauneusiltojen muodossa, jolloin palvelu on huomattavasti hyödyllisempää myös asiakkaan kannalta. Kauneusillan ei tarvitse olla vain jotain suurta juhlaa varten, vaan voimme hyvin viettää myös kivan illan esim. meikkiopatusten parissa kaveriporukan kesken. Kauneushoitolassamme on mahdollista myös päästä kaverin tai vaikka puolison kanssa rentouttaviin hoitoihin samaa huoneeseen, jossa tämän mahtavan hemmotteluhetken pääset kokemaan rakkaasi kanssa vierekkäin. Pyrimme muutenkin kehittäämään toimintaamme jatkuvasti eteenpäin, jonka vuoksi asiakaspalaute on meille kultaakin kalliimpaa. Toivomme että jatkossakin kauneushoitolamme voi tarjota teille entistä kokonaisvaltaisempaa palvelukokonaisuutta, ottaen huomioon myös miesten ihonhoidon. Miehille meillä on omat tuotesarjat, joka takaa mukavan hemmotteluhetken myös heille. Kotihoitotuotteita löytyy myös miehille ja aiomme jatkossa myös laajentaa tätä palvelua. Miesten ihonhoito kun on yhtäläisen tärkeää kuin naistenkin ja haluamme olla kehittämässä tätä uutta aluevaltausta eteenpäin.

 

  • TILA

Takaisin